Keskiaikaisen filosofian merkitys (mikä se on, käsite ja määritelmä)

Mikä on keskiaikainen filosofia:

Keskiaikainen filosofia on koko joukko ajatuksia ja filosofisia tutkielmia, jotka kehittyivät Rooman valtakunnan syksystä (530 jKr) renessanssiin (XV ja XVI vuosisadat).

Keskiaikaisen filosofian päähaku oli klassisesta filosofiasta perittyjen uskomusten yhtenäisyys kristinuskon dogmien kanssa, vaikka juutalaisista ja islamilaisista uskomuksista oli myös erittäin tärkeitä panoksia.

Keskiaikaisen filosofian aiheet

Yritettäessä sovittaa erilaisia ​​uskonnollisia vakaumuksia filosofian kanssa oli luonnollista yrittää löytää vastauksia kysymyksiin, kuten Jumalan luonne, uskon ja järjen välinen suhde sekä vapaan tahdon ja jumalallisen kaiken tietävyyden yhteensopivuus. muut aiheet, kuten syy-yhteys ja tiedon rajat.

Keskiaikaiselle filosofialle oli kuitenkin vaikea sovittaa yhteen kysymyksiä, kuten ruumiillistuminen tai kolminaisuuden luonne, jotka ovat kristillisen teologian perustana.

Universaalien ongelma

Keskiaikaisessa filosofiassa aristotelilainen näkemys universaalien ongelmasta perittiin ehdottamalla, että universaalit (abstrakti, ajatusmaailma) ovat olemassa, mutta eivät erillään tietystä (konkreettisista, asioista, yksilöistä), mikä tunnetaan myös nimellä "kohtalainen realismi".

Sostiikkakaudella tämän ongelman ratkaiseminen palasi kuitenkin eturintamaan nimellisyydellä, jossa todettiin, että universaaleja ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Jumalan olemassaolo

Suurin osa keskiaikaisesta filosofiasta oli omistettu osoittamaan Jumalan olemassaolo ylimmänä olentona, kokonaisuutena tai totuutena. Tätä varten pyhiä tekstejä, aristotelilaista logiikkaa ja ontologista väitettä käytettiin päämenetelminä vastausten löytämiseen.

Aristotelilainen logiikka

Koska Aristoteles puolusti logiikkaa menetelmänä lähestyä tiedettä ja filosofiaa, keskiaikaisten filosofien oli hyvin luonnollista esittää klassista aristotelilaista logiikkaa laillisena tapana vastata aikakauden esiin tuomiin huolenaiheisiin.

Tämän menetelmän mukaan tiettyjen syglogistiikkajoukkojen oppiminen mahdollisti kohteen ja objektin kytkemisen oikein, siksi se olisi hyödyllinen väline tiedon tuottamiseksi.

Keskiaikaisen filosofian ominaispiirteet

Keskiaikaista filosofiaa leimasivat voimakkaasti jumalallisen järjestyksen lähestymistavat. Raamatusta tuli sitten ensisijainen vastauslähde näihin huolenaiheisiin. Islamin ja juutalaisuuden pyhillä kirjoilla oli kuitenkin myös tärkeä rooli uskonnollisten kysymysten tulkinnassa.

Keskiaikainen filosofia vastasi uuden tiedon tuottamisen lisäksi klassisten filosofisten lähestymistapojen pelastamisesta, tulkinnasta ja soveltamisesta. Neoplatonismin synty, joka asettaa Yhden tai Jumalan olemassaolon kaikille asioille, ja aristotelilaisen logiikan käyttöönotto tuolloin syntyvissä yliopistoissa vastaavat tätä.

Keskiaikaisen filosofian vaiheet

Keskiaikaisella filosofialla on kaksi suurta ajanjaksoa: patristinen ja sklastinen.

patristiikan

Se vastaa päävaihetta, jossa filosofia nivellettiin uskonnolliseen dogmaan, pääasiassa kristittyyn. Yksi tämän ajanjakson merkittävimmistä edustajista oli Saint Augustine, joka kehitti virran, jota nykyään kutsutaan neoplatonismiksi ja jota voidaan tiivistää Platonin teoksen tulkintaan uudelleen kristillisestä näkökulmasta.

scholasticism

Tässä vaiheessa, joka ulottuu yhdestätoista kuuteentoista vuosisataan, yritetään selittää kristillistä ilmoitusta järjen kautta. Se johtuu ensimmäisten yliopistojen perustamisesta ja tarpeesta soveltaa aristotelilaista tieteellistä menetelmää vastatakseen uskonnollisiin tai yliluonnollisiin lähestymistapoihin.

Saint Thomas Aquinas oli yksi tärkeimmistä oppilaitoksen vaiheista, kun aristotelilainen logiikka otettiin käyttöön kristillisessä ajattelussa.

Keskiaikainen filosofia ja juutalaisuus

Juutalaisuudessa oli myös tarkoitus vastata peruskysymyksiin filosofian valossa.

Tässä mielessä Maimonides pyrki integroimaan Aristoteleen logiikan osoittaakseen, että uskon ja järjen välillä ei ole eroa, koska uskossa on jumalallinen alkuperä ja syy perustuu ihmisen tietoon, joka käännös johtuu Jumalasta.

Keskiaikainen filosofia ja islam

Islamissa sekä neoplatonismia että Aristoteleen ajattelua käytettiin vastaamaan uskonnon huolenaiheisiin. Arabien ja berberien väestön saapuminen Iberian niemimaalle auttoi rikastuttamaan keskiaikaista filosofiaa heidän teostensa kääntämisen ansiosta latinaksi ja hepreaksi. Al-Kindi ja Averroes olivat keskeisiä keskiaikaisen islamilaisen filosofian ajattelijoita.

Keskiaikaisen filosofian pääkirjailijat

Nämä ovat joitain filosofeista, joiden kannanotot auttoivat rikastuttamaan keskiaikaista perintöä.

Canterburyn Anselm (1033-1109)

Hän oli yksi filosofeista, jotka olivat lähinnä uusoplatonismia. Hän piti filosofiaa apuna haarana ymmärtää uskoa, eikä pelkästään tiedon alueena sinänsä. Ja usko oli siis ainoa mahdollinen totuus ja syy oli sen alainen.

Lisäksi Canterburyn Anselmille annetaan lupa "ontologiseen väitteeseen", joka asettaa Jumalan olemassaolon "sellaiseksi, jolle mitään suurempaa ei voida ajatella". Jos Jumala on olemassa henkisellä tasolla, Hän on olemassa myös todellisuudessa.

Thomas Aquinas (1225-1274)

Rikkoaan Augustinuksen periaatetta (ja erittäin ominaista keskiaikaiselle filosofialle yleensä) asettaa usko kohtuullisuuteen, Thomas Aquinas katsoi, että usko ja järki muodostavat kaksi erilaista tietokenttää. Se jättää kuitenkin tilaa yhteiseen tilaan, jossa usko ja järki liittyvät toisiinsa.

William of Ockham (1285-1349)

Se meni askeleen pidemmälle kuin edeltäjät, puolustaen paitsi filosofian ja teologian olemassaoloa kahdesta itsenäisestä alueesta, myös irrottamalla ne toisistaan. Ockhamin Williamille syy on ihmisen ominaisuus, kun taas usko kuuluu jumalallisten ilmoitusten kenttään, joten ne eivät ole vain erillisiä, vaan myös vastakkaisia.

Keskiaikaisen filosofian teokset

Nämä ovat eräitä keskiaikaisen filosofian merkittävimmistä teksteistä, koska ne yrittivät vastata tämän ajanjakson suurimpiin, erityisesti uskonnollisiin kysymyksiin:

Proslogion (1078)

Anselmo de Canterburyn kirjoittama se tuo esiin Jumalan olemassaolon ontologisen väitteen kautta. Se on yhteenveto hänen edeltäjästään Monologionista , jossa hän yritti osoittaa Jumalan olemassaolon järjen kautta.

Hämmentyneiden opas (1190)

Sen on kirjoittanut Maimonides, joka väittää, että uskon ja järjen välillä ei ole jakoa, koska ne molemmat ovat peräisin yhdestä lähteestä: Jumalasta. Vaikka se oli kirjoitettu arabian kielellä, sen käännökset tekivät teoksen nopeasti tunnetuksi Euroopassa, ja siitä tuli vaikutus Thomas Aquinasin kaltaisille filosofille.

Teologinen summa (1274)

Se on yksi teologian tärkeimmistä teoksista ja vaikutti keskiaikaisen filosofian kehitykseen. Siellä Thomas Aquinas vastaa erilaisiin kysymyksiin, jotka on ryhmitelty luokkiin: Jumala, ihmisen teko, teologiset hyveet, Kristuksen inkarnaatio, sakramentit. Teos sisältää muita kysymyksiä, joihin hänen opetuslapsensa vastaavat, koska kirjoittaja kuoli ennen teoksensa valmistumista.